Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Vanha hirsinavetta tänään. Rojekti eristyy

On kulunut noin vuosi siitä, kun julkaisin videoplökkäyksen Pientilan vanhan hirsinavetetan kuulumisista. Silloin oli juuri aloitettu sokkeli- ja betonitöiden teko. Nyt ne ovat loppusuoralla, navetassa on jo hierretty lattia, samoin lantalassa. Myös navetan korjatut sokkelit ovat valmiit.

Betonityöt ovat olleet monivaiheinen operatsjooni. Kun tehdään sokkeli olemassa olevan rakennuksen alle ja puretaan paikalla ollut edellinen sokkeli niin on hyvin tärkeää tukea rakennusta altapäin riittävästi. Tässä työssä käytin hyödykseni seiniin jo vuosi sitten pultattuja följäreitä, jotka ovat niin järeät että seiniä tukevan ja sitovan ominaisuutensa lisäksi ne kestävät hyvin myös nostaa niiden alapäästä suurellakin tunkilla. Työmaalla kun on käytössä 50 ja 25 tonnin tunkkeja... Melko järeitä, mutta eipähän lopu voima kesken!

Navetan pihan puoleisen sokkelin valua. Anturahan on tehty jo aiemmin,
katso video, tuolta!

Rakennus lepää tällä hetkellä näiden följäreiden alapäihin koottujen parrukasojen päällä. Näennäisestä "hökkelimäisyydestään" huolimatta kasat ovat erittäin tulevia, sillä ne ovat hyvin tuettuja ja järeästä puusta tehtyjä- ei mitään kakkosneloskasoja.

Sokkelia valaessa rakennuksen tukeminen muuttui ja vaihtui työn etenemisen mukaan. Oman haasteensa työhön toi se, että betonimuottilaudoitus piti tehdä tukikasojen väliin. No, siitäkin selvittiin kyllä. Tosin viimeiset vormulaudat ovat yhä paikoillaan, koska ne eivät tietenkään sovi tulemaan pois ennen kuin tukikasat on purettu.

Vanhan sokkelin korjauskohdan rakentumista.
Toisinaan perinnerakentajakin turvautuu moderniin akkuteknologiaan
akkusahan muodossa...

"Herrajjee. Mitähän tästä tulee? Pysyykö tuo tuolla mäen päällä??"
-Navetan alapuolle on tässä kaivettu paikallisen kaivurimien toimesta lantalan kohta.
Tuo maa-aines ja irtokivet on sittemmin lantalan valmistumisen aikoihin "sidottu" betonivallilla kiinni.

Sokkelin betonitöitä tehtiin pitkälle syystalveen, vaihe vaiheelta. Viimeisessä erässä käytettiin jo pakkasbetonin lisäainettakin. Se muuten aiheuttaa betoniin sellaisen ominaisuuden, että betoni ei lähde, ei sitten millään, vormulaudoista irti! Joten kerran käytetyt vormulaudat ovat sitä myöten selviä sitten... Yleensähän käytän laudat monta kertaa, ne vain putsataan heti irroitettaessa.

Alkukesällä 2017 koitti sitten kauan odotettu navetan lattian uudelleen valu. Lattiahan oli ollut jo heti navetan valmistuttua betonipermanto, mutta sen myöhemmin murentuessa oli lattia korvattu lehmien kohdalta puupedeillä. Nyt lattia tehtiin sen oletetun alkuperäisen mallin mukaan. Tuo malli toki perustui- alkuperäisen lattian lähes kokonaan puuttuessa- soveltavaan kansatieteeseen, eli folklorismiin. Päättelin, millainen lattia olisi voinut olla, millainen navettaan sopii niin tyylillisesti kuin fyysisestikin. Lopulta päätin tehdä kolmen lehmäpaikan navetan varustettuna yhdellä nuorkarja/ vasikkakarsinalla. Hätätilanteessa on otettavissa vielä yksi nuorkarjapaikka käyttöön. Navetassa on myös perinteinen lantakouru talikkotyhjennyksellä lantaluukun kautta. Myös virtsan erittely on lantakourussa, mutta sen viemäriputki menee ainakin toistaiseksi suoraan lantalaan pitäen lantamassaa kosteana ja kompostoituvana.

Betoniauton kuski sai juuri ja juuri ujutettua rännivaluauton
ränninnavetan ikkunasta sisään, mutta levitysliikettä se
ei voinut tehdä...


Katsokaapa video, jolla ahkerat lattiamiehet lapiovat betonkia! video


Navetassa on myös vanhan malliset parrenerottajat. Vanhan mallisilla tarkoitan nyt jälleenrakennusajan putkesta väännettyjä kaarierottajia. Ne ovat irroitettavat ja niitä ei käytetä, ellei joku otus päätä loikoilla parressa poikittain vieden muiden makuupaikan. Puisiakin parrenerottajia harkitsin, mutta ne eivät koskaan ole irroitettavia- ja minä kaipaan natettaan muunneltavuutta tarpeen mukaan: voin tehdä sinne nyt parsipaikkoja, karsinoita, selkeää lattiatilaa- mitä vain, kulloisenkin tarpeen mukaan.

Lattiavalun tasaamista. Lantakourussa oli näppärä seistä, sillä
muutoin olisin joutunut kahlaamaan betonissa. 
Tässä lattia valettuna ennen hiertoa.

Iloinen lattiamies työnsä ääressä saatuaan uunilämmintä pullaa.

Ruokintapöydän lopullista rakennetta en ole vielä päättänyt, mutta varsinaisen ruokintaperren teen puusta vanhaan tyyliin- ilman sulkumekanismia.

Myöhemmin, navetan muiden töiden valmistuttua teen vielä karjakeittiön, vedän navettaan veden juomakupeille ja rakennan lantalaan kattoa.

Seuraavaksi kuitenkin on vuorossa hirsityöt. Ne alkavat viikon- parin sisään. Tulee olemaan haasteellista tehdä korvaushirret navetan alkuperäisen nurkkasalvaimen mukaiseksi, koska kyseessä on erikoinen malli: lohenpyrstö lukkonurkalla. Jokin täkäläinen erikoisuus kaiketi... No, siitäkin pitää selvitä, teemme Punasaappaisen naisen kanssa vaikkapa pari harjoitusnurkkaa jämähirrenpätkiin ensiksi, jotta saamme selville nurkan salat.

Kannattaa vilkaista myös aiemmat asiaa käsittelevät plökkäykset: tuolta ja sieltä.

Palaan aiheeseeen uuden kuvamateriaalin kanssa kun hirsityöt ovat jollain mallilla. Tai sitten palaan linjoille jonkin muun aiheen kanssa. Tai mistä sen tietää... :)

torstai 27. huhtikuuta 2017

Keittiön kalustaminen etenee

Vähintäänkin riittävän kauan kesken ollut keittiöprojekti jatkuu! Eikä nyt puhuta mistään pikkuisesta pintaremontista, vaan kaikki lattiarakenteet, ulkoseinien koolaus ja pellavalla lisäeristys, pinkopahvitus, hellan muuraus, kaapistojen teko ja muutama muu "pikkuhomma" on työllistänyt ihan mukavasti. Aikaahan tähän kaikkeen on mennyt monia vuosia, keittiö kun ei ole ollut ihan siellä tärkeysjärjestyksen kärkipäässä... Täällähän on ollut käytössä väliaikainen "kamarikeittiö", johon keittiötoiminnot siirtyivät aikoinaan. Viemäriä ja juoksevaa vettä ei kamarissa (tai muuallakaan talossa) ole ollut. No, nyt on. On tää hurjaa!

Keittiön alakaapin rakentelua.

Keittiiön olen edellisten vuosien aikana haalinut sieltä sun täältä vanhoja, kimpilevyisiä keittiökaappeja ajanjaksolta joka kattaa noin vuodet 1930-1955. Monenlaista kivaa kaappia on. Mutta alakaapistoa en löytänyt mistään... Siispä sellainen oli tehtävä! Samalla alakaappi piilotti sisäänsä lämminvesivaraajan, putkistot, sähkövedot ja muut tekniset asiat. Kaapiston alla on lattiakaivo ja valuma-allas. Jos sattuu vesivahinko, niin valuva vesi menee suoraan lattiakaivosta viemäriin, eikä jää kastelemaan lattioita.

On tää tarkkaa hommaa nääs!

Nupikoiden säätämistä.

Alakaapin ovet ovat vanhat, kierrätyksen hengessä Mesänkylän navetalta ilmaiseksi saadut. Sopii tyyliin aivan täydellisesti! Nupikat, eli vetimet sen sijaan niistä puuttuivat, mutta minulla oli jemmaksessa jostain entisöintiprojektista ylijääneet keittiökaapin vetimet, jotka oviin ruuvailin. Samanlaiset olin jo aiemmin laittanut myös yläkaappiin, eli tiskikaappiin. Siitä kun puuttui vetimet myöskin... Alakaappi on tehty puusepäntyönä helmiponttipaneelista ja maalattu pellavaöljypohjaisella maalilla.

Herrajjee! Vettä! Hanasta! Ei voi olla... Ooo...

...on se vettä. Huh!

Pientilallakin on nyt siis juokseva vesi ja keittiössä viemäröinti. On tää outoo. Mutta ehkä tähän tottuu. Kuten eräs työkaverini sanoi minulle, niin kuulemma on aivan normaalia että on juokseva vesi, tiettävästi lähes kaikilla suomalaisilla taloon tulee vesi. No tiiä sitte. Toisaalta elämä helpottuu, mutta sitten taas... Kyllä tästä ikäänkuin jotain nyt puuttuu? Kun ei tarvitse enää kauhoa vettä ämpäristä tai hellalla olevista kattiloista. Ja käydä ulkona pesemässä naamansa, olipa sää mikä tahansa.

video

Katsokaahan viteo, jolla Pientilan Ukko maistelee ensimmäistä kertaa vettä hanasta!

Tällee sitä ennennii vaa kuupalla lämpöset vetet emalikattilasta otettii.

Kaapiston valmistuttua siirryttiin sitten saman tien lattian kimppuun. Lankuthan ovat talon alkuperäistä tavaraa. Vain joitain yksittäisiä rikottuja lankkuja jouduin aikoinaan sihen vaihtamaan. Lattian huolellisen imuroimisen jälkeen paklasin sen. Tämän jälkeen muuan punasaappainen nainen hioi sen ja maalasi. Maalina oli tälläkin kertaa Sateenkaarivärien Lattiamaali, joka on osoittautunut monin verroin vaikkapa Uulan lattiamaalia paremmaksi. Ennen kaikkea kestävämmäksi ja sitkeämmäksi. Uulan maalin kun kuluttaa jopa se, että kani majailee samalla kohtaa ja lähtee siitä liikkeelle... No niin. Pahallehan tämä maali haisee, mutta liesituuletin päälle niin ei tarvitse sitä suotta nuuhkia!

Lattian paklausta.
Lattiassa oli satoja naulanreikiä,
sillä siinä oli lastulevyt ostohetkellä...

Keittiön ikkuna ja sen listoitusta.

 Myös listoitushommia olen tehnyt, samoin kiinnitellyt jo aiemmin tekemiäni ovipielilautoja. Ikkunanpielilaudat sen sijaan oli tehtävä yksilöllisesti ja vasta sitten, kun kaapisto valmistui. Listat kun on kolottu kaappien mukaan... Vähän listahomma on vielä kesken, mutta kaippahan sekin aikanaan valmistuu. Tai sitten ei, eikös jokaisessa talossa ole aina se viimeinen lista kiinnittämättä? :D

Punasaappainen lattiamaalaaja työssään.


Punasaappaisen naisen mielestä talossa pitää olla keittiö. Taitaa tuo ihan asiaa puhella...

perjantai 3. helmikuuta 2017

Eläintenhoitajakoulutus suoritettu

Valmistuin viime vuoden loppupuolella eläintenhoitajaksi. Ammattinimikkeeni on nyt
eläintenhoitaja, tai oikeastaan ammattinimikkeeni on maatalouslomittaja. Koulutukseltani olen siis eläintenhoitaja. Koulutus, jonka kävin, on maatalouden perustutkinto, eläintenhoitajan osaamisala. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla on valmiudet toimia eläintenhoitajana maatiloilla, eläintarhoissa ja kotieläinpihoilla. Sen lisäksi minulla on riittävä koulutus vaikkapa oman maatilan pyörittämiseen, tämä koulutus kun ylittää ne vaatimukset, joita maataloustukien hakemiseen vaaditaan. Voin työskennellä yrittäjänä tai palkansaajana- kaikki onnistuu.

Ammu rentoutuu kukkamaassa.

Tämän plökin yksi tarkoitus oli kertoa muun ohella eläintenhoitoalan opinnoista, mutta niistä kertominen jäi selkeästi vähäisemmäksi kuin perinnerakentamisesta kertominen. Yksi syy tälle on ollut se, että koulutuksesta ylipäätään on ollut melko vähän mitään kerrottavaa, suurin osa opiskelusta kun on tapahtunut joko kotona alan kirjallisuutta lukien tai sitten työmailla normaalin palkkatyön ohessa. Se onkin ollut parasta oppia- tekemällä oppii ja virheitä tekemällä vielä paremmin, tämähän on yksi Pientilan aforismeista, joista voit lukea lisää napauttamalla tuossa ruudun oikeassa reunassa olevaa linkkiä, jossa lukee "aforismit". Lisäksi toimiessani lomittajana yksityisillä maatiloilla en suinkaan ole voinut "raportoida" heidän eläinsuojissaan olevista eläimistä ja työnkuvastani mitään- olenhan vaitiolovelvollisuuden omaava alan ammattilainen, ja työni yksi osa-alue on luotettavuus.

Aloitin maatalouslomittajan työt täysin tyhjästä, mitään koulutusta tai työkokemusta minulla ei ollut ennen ensimmäistä työpäivääni. Ensimmäinen paikkani oli hevostila. Hevosista minulla on ollut kokemusta nuoruudessani, joten sen "meriitin" turvin pääsin lomittajaksi, ensin hevoslomittajaksi ja myöhemmin lomitin kaikkia 69 km säteellä olevia tiloja, riippumatta niiden eläinlajeista. Ainoastaan sikaloissa en ole ollut, koska niitä ei seudulla juurikaan ole.

Ammu alkutalvella.

Nautaeläimet nauttivat pikkupakkasillakin ulkoilusta
ja samalla niiden sorkkaterveys paranee.

Eläimen tulee osata seistä paikallaan eläintenhoitajan niin päättäessä.
Huomaa löysällä oleva riimunnaru.

Luottamus. Ystävyys. Lehmä on ystävä.

Leppoisan letkeää käppäilyä pitkin kylätietä-
rynnimistä tai jyräämistä ei tapahdu.

Aloitettuani lomittajan työt innostuin muutenkin eläintenhoidosta ammattina. Harrastuksenahan olen eläimiä hoitanut aina- tai oikeastaan kyseessä on elämäntapa. Hakeuduin sitten alan koulutukseen täynnä intoa uuden oppimisesta, mutta koin jonkinasteisen pettymyksen koulutuksen laadun vuoksi. Sitä oli aikuispuolella vähän ja sekin oli ajoittain heikkolaatuista. Otin kuitenkin kaiken oppimani ilolla vastaan ja kävin koulussa myös niinä päivinä kun se ei olisi ollut oppimisen kannalta järin tarpeellista. Opiskelin innolla.

Todistukseen kirjattiinkin lopulta kaikista käymistäni kursseista kiitettävä 3, kun asteikkona oli 1-3 kolmosen ollessa paras. Kaippahan se jotain kertoo innostuksestani alaani kohtaan. Vaikeimmaksi kurssiksi osoittautui maaseutuyrittäjyys, siinä kun pitää omata valmiudet toimia yrittäjänä maatilalla. Joten verotus, maataloustukien haku, ALV- verokannat ja lainsäädäntö piti omaksua hyvin pärjätäkseen tutkinnon osan näytössä. Minä tein näyttötyön vasikkakasvatuksesta. Tuota työtä varten jouduin etsimään tietoa mitä moninaisimmista lähteistä, maatiloilta ja lihataloilta. Pienistä osasista sain sitten koostettua katetuottolaskelman joka yllättäen osoitti, että välitysvasikoiden ternistä teiniin- kasvatus on kannattavaa jopa kokonaan ilman maataloustukia! Miksi sitten niin monella maatilan omistaalla menee niin huonosti?

Eläintenhoitajan urani jatkuu tästä eteenpäinkin, vaikka koulutus päättyikin. Jatkan tälläkin hetkellä kahden eri lomituksen paikallisyksikön alueella lomittajana ja vastuualueenani on 5 eri lähikuntaa. Lisäksi vanha navettani valmistunee ensi talveen mennessä, jolloin sinne muuttaa ensimmäiset eläimet vuosikymmeniin. Lisäksi syksyllä on alkamassa alan jatkokoulutus, johon mitä ilmeisemmin hakeudun opiskelemaan eläintenhoitajan ammattitutkintoa.

Joten pysykäähän linjoilla myös te, jotka seuraatte plökiäni eläintenhoitajan näkökulmasta!