Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935
Kuva Pientilalta joko vuodelta 1934, tai 1935

tiistai 18. marraskuuta 2014

Saaristoissa ja kalavesillä

Se on nyt. Verkkokalastajan syksyn paras aika! Kala liikkuu ja käy pyydyksiin, kuten on tapana sanoa. Ja se pitää täysin paikkansa. Minulla tai pikemminkin meillä on parhaillaan järvessä neljä verkkoa: yksi 60 metrinen, jonka jatkeena 30 metrinen, sekä jatana kaksi 30 metristä. Näillä tulee yleensä kertakokemalla keskimäärin 2- 4 "ruokakalaa". Ruokakalaa sitaateissa siksi, että ymmärtääkseni kaikki suomen sisävesien kalat ovat ruoaksi täysin kelvollisia ja laadukkaita. Mutta tässä yhteydessä tarkoitan, etä verkoilla tulee pääkalana kuhaa ja lisäherkkuna järvilohta, taimenta ja ahventa.

Pientilan Ukko on kans vähän kalamieskin.
Kuvassa ikuisiksi tarkoitetut  ja laadukkaat "Norjalaiset turskankalastajan housut"
Kalastan ympäri vuoden. Kesällä suosin erityisesti uistelua ja jonkin verran veneestä ongintaa, eli ns. venepilkintää. Normaalisti ongin kerran vuodessa myös mato- ongella ja tuo yksi ainoa kerta on kalakerhomme rantaonkikisat. Olen ne pari kertaa jopa voittanut tuolla huimalla reenaamisellani... Verkoilla kalastan keväisin ja syksyisin. Katiska puolestaan on saunarannassani tavallisesti jäidenlähdöstä niiden tuloon. Ja kun ne jäät lopulta saapuvat, käyn pilkillä. Pilkkimistä harrastan usein myös vakiojärvieni ulkopuolella. On aina tavallaan pienimuotoinen seikkailu mennä tyystin vieraalle järvelle pilkille. Ei voi milloinkaan tietää, mitä kalaa juuri tuossa järvessä on. Tutkimusmatkailua, siis.
Jaha, joku kuhakin näköjään jo tullut. Tuleekohan tällä kertaa muuta?
Uisteluun olen hurahtanut jo vuosia sitten. Aloitin uistelun ihan tavallisella tasaperäisellä moottoriveneellä, jossa oli viisiheppainen moottori. Innostuksen säilyttyä ensimmäisten vuosien ylikin hankimme uisteluveneeksi 445 cm. pituisen Puula- moottoriveneen, jossa on parikymppinen kaukohallittava Mariner- perämoottori. Vene koki totaalisen muodonmuutoksen käsittelyssäni. Se sai muun ohella etukannen, sivupulpetin, kaiteet, pulpetinkaaren, kulku- ja rantautumisvalot. Veneestä kerron kenties joskus lisää.

Kai sitä kalaakin on sitten jokunen tullut.
 En minä mitään itseäni kehu, enhän...? :D
Minulla on ollut suuri onni saada olla osallisena myöskin eräässä kalakerhossa, jonka jäsen olen jo neljännessä sukupolvessa. Kalastus lieneekin siis sukumme miesten jonkinlainen sukuvika- tai jopa pahemman laatuinen riippuvuus. Kalakerhomme omistuksessa on suuri osa erästä saarta eräällä järvellä- tarkemmat tiedot jääkööt vain asiaa tietävien ja tuntevien salaisuudeksi. Saaressa on päärakennus, jossa sijaitsee nukkumis- ja ruokailutilat, sekä muita yhteisiä tiloja. Saaressa on käytettävissä myös nuotipaikka ja luonnollisesti muitakin asiaan kuuluvia kalastuksen kannalta oleellisia rakennuksia. Lisäksi toisesta saaresta, johon kuljetaan pientä siltaa pitkin, löytyy sauna. Jäsenet myös säilyttävät moottoriveneitään suurella prosentilla saaressa, jonne kulkeminen on sulan veden aikana järjestetty "yhteysveneillä", joista yhden on aina oltava mantereen satamassa. Jotenkin tunnenkin, että me yhdistyksemme jäsenet olemme aivan etuoikeutettua sakkia tämän saaremme ja sen mahdollistamien olosuhteiden vuoksi.

Saariston syksyä.
Tämä näkymä on syöpynyt verkkokalvoilleni- tulomaisemaa saareen.

Samainen päärakennus pihan puolelta kuvattuna.
Saaremme sauna. 
Teemme saaressa kaikki kunnossapitotyöt talkoilla. Kukin taitojensa mukaan.
Joo, joo, työsuojelu on kyllä kunnossa, näkeehän sen jo oven kyltistäkin!


Näissä kuvissa on työn alla katon uusiminen ulkorakennukseen.

Tehdä näprättiin isän kanssa tuollainen pieni laajennusosa öljykoppiin.
Tämä laajennus on nimeltään moottorikoppi.


Toivotan myös uuden lukijani Janne Siron tervetulleeksi kalavesien ääreen!

2 kommenttia:

  1. Kyllä sitä ommaa ossaamistaan ja onnistumistaan saa arvostaa, eikä sen tarvi kehumista olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä saa ja kai pitäisikin, mutta lieneekö jokin kansallinen vaiva, ettei oikein kehdata kertoa, että "joo, osaan tämän". Mieluimmin ilmaistaan asia jotenkin niin, että "no joo, olenhan minä joskus kokeillut tuotakin, mutta siitä on jo aikaa ja olen jo varmaan unohtanutkin kaiken".

      Poista

Olkaa niin armolliset, että suvaitsette saattaa tietooni eräitä mielipiteitänne ja kysymyksiänne koskien blogiani. :D